Legend of Laurila

Muumimusiikkia TV-sarjasta Muumilaakson tarinoita

1990-luvun Muumianimaation ikoninen soundtrack saapui keväällä 2026 loppuunmyytyihin konserttisaleihin ympäri Suomen. Tähän mennessä 10 000 lippua myynyt konsepti on saavuttanut suuren suosion ja tuonut lavalle nuorten muusikoiden lisäksi myös sarjan alkuperäisiä suomalaisia ääninäyttelijöitä.

Sumio Shiratorin säveltämä Muumilaakson tarinoiden rakastettu musiikki on erottamaton osa suomalaisten jaettua muistia. Tiedämme, miltä kuulostaa kun Mörkö lipuu esiin pimeydestä, Niiskun ilma-alus nousee taivaalle tai kun Nuuskamuikkunen lähtee etelään ja Muumilaakso peittyy hiljalleen lumeen.

Legendaarisista kappaleista kuullaan konserteissa uudet, alkuperäistä kunnioittavat ja soinniltaan runsaat sovitukset. 30-henkinen orkesteri koostuu nuorista musiikin ammattilaisista, joille muumeilla ja muumimusiikilla on erityinen paikka sydämessä.

Muumi-konsertit on suunnattu erityisesti meille, joiden lapsuusmuistot kulkevat Muumilaakson polkuja ja jotka haluamme palata niille hetken ajaksi musiikin kautta. Musiikillista elämystä täydentävät Muumeista tutut liikkuvat kuvat valkokankaalle heijastettuna.

Kevään 2026 konserteissa juontajina toimivat konserteissa juontajana toimivat Nuuskamuikkusta näytellyt Timo Torikka sekä sarjassa muun muassa Nipsua näytellyt Eero Ahre.

Konsertit järjestetään yhteistyössä Luikaus Oy:n kanssa.
Yhteistyössä: Moomin Characters, Nordicbuddies, Keikkalasku, Livson Group


Lisätietoa

Työryhmä

Kapellimestari: Sini Korhonen
Vastaava tuottaja, taiteellinen johtaja: Heikki Ranta
Tuottaja, dramaturgi: Seppo Kivimäki
Sovitus: Tuittu Koskinen, Taimi Tornikoski
Lavalla suomalaisista nuorista ammatilaisista koottu 29-henkinen orkesteri.

Pressikuvat